Amazing Race Jyväskylä 2011

1. toukokuu 2011 käyttäjältä Janne

Jaru oli mukana järjestämässä Amazing Race Jyväskylä -kilpailua vappuaattona 30.4. Jarun rastin suoritti n. 70 nelihenkistä joukkuetta. Joukkueiden tehtävänä oli suorittaa pujottelurata siten, että joukkueen jokainen jäsen kantoi tennispalloa jalkojensa välissä. Lisäksi joukkueen tuli liikkua yhdessä toisistaan kiinnipitäen. Muuten tyyli oli vapaa, mutta luovuuteen kannustettiin.

Tässä KUVAGALLERIA tapahtumasta. Lisäksi alla videoita, ollos hyvät!

Seinäkiipeilyä 19.4.

12. huhtikuu 2011 käyttäjältä Janne

Lähdetään seinäkiipeilemään Hutunkiin tiistaina 19.4. klo 18-20. Yhdistys tukee osallistujia siten, että opiskelija- tai yliopiston henkilökuntakortilla maksettavaa jää vain kolme euroa (ilman korttia kuusi euroa). Hutungin normihinta on yhdeksän euroa, joten nyt pääsee halvalla kiipeilemään.

Ilmoittautumiset puheenjohtajalle viimeistään sunnuntaina. Hutunkiin siirrytään kimppakyydeillä, joten kerro jos käytettävissäsi on auto.

Perinteinen Jaru vs. Stimulus lentopallo-ottelu ja sauna

31. maaliskuu 2011 käyttäjältä LasseV

On taas se aika vuodesta, milloin mitellään lentopallomestaruudesta Jarun ja Stimuluksen välillä. Takana on pitkä talvi kovaa treeniä ja molemmat järjestöt ovat kovassa iskussa. Vuosi sitten voitto meni Stimulukselle, mutta kuinka käy tänä vuonna? Lentopallo-ottelu pelataan yhteisellä liikuntavuorolla sunnuntaina 10.4. klo 15-16 salissa U1. Tule paikalle pelaamaan tai kannustamaan suosikkisi voittoon!

Pelin jälkipuinti käydään Kortepohjan A-talon tilaussaunassa (hissillä niin ylös kuin pääsee ja sitten vielä portaita pitkin kerrosta ylemmäs). Sauna on varattu järjestöille klo 17-21.30, eli siirtymään urheiluhallilta saunalle on riittävästi aikaa. Ehdit vaikka käymään kotosalla, jos siltä tuntuu. Saunavuorot katsotaan tilanteen mukaan. Kaikki halukkaat pääsevät joka tapauksessa nauttimaan hyvistä löylyistä ja ennen kaikkea hyvästä seurasta. Saunalla on tarjolla myös pikkupurtavaa moneen makuun, mutta saunajuomat kukin tuo oman makunsa mukaan.
Ja saunalle saa tulla, vaikka ei olisi ollutkaan pelaamassa!

Jos joku jarulainen ei tiedä, mikä on Stimulus ry, niin kyseessä on psykologian ainejärjestö. Heitä ei tarvitse pelätä (paitsi vastustajana lentopallossa).

Summa summarum: 10.4.2011 pelaamme lentopalloa klo 15-16, jälkipelit käydään 17-21.30.
Nähdään peleissä tai viimeistään saunalla!

CIOR Young Reserve Officer Seminar 2011, Liepaja, Latvia, 8.-11.3.2011

26. maaliskuu 2011 käyttäjältä Aleksi

CIOR, Interallied Confederation of Reserve Officers, on NATO:n ja sen rauhankumppaneiden reserviupseerijärjestö, joka edustaa yhteensä yli 1,3 miljoonaa reserviläistä kymmenistä eri maista. Järjestön ideana on toimia ajatushautomona eri asevoimien edustajille ja tukea näin yhteistyötä sekä parantaa ammattitaitoa puolin ja toisin. Käytännön toimintaan kuuluvat esimerkiksi erilaiset kielikurssit, sekä tietysti useamman kerran vuodessa järjestettävät kokoukset ja konferenssit.

Maaliskuun alkupuolella pidettiin Latvian Liepajassa CIOR:in YRO-komitean alainen nuorten reserviupseerien seminaari. Tällä kertaa aiheena oli NATO:n uusi strateginen konsepti ja sen käytännön puoli. Meiltä Suomesta lähti paikalle edustamaan kolmihenkinen delegaatio. Seminaari oli pienehkö (läsnä oli parisenkymmentä upseeria eri puolilta Eurooppaa), mutta sen tarjoama sisältö oli yhtä kaikki mielenkiintoista.

Kokouspaikaksi oli valittu Liepajan laivastotukikohta ja sukeltajien koulutuskeskus, jossa puitteet olivat erinomaiset niin majoituksen kuin ruokahuollonkin osalta. Ohjelmaan kuului erilaisten edustustapahtumien ohella kaupungin ja sen sotilashistorian esittelyä, sekä tutustumista paikalliseen kalustoon. VIDAR-luokan miinalaiva suostui jopa viemään upseeriseurueen lyhyelle kierrokselle merellä.

Virallisempi puoli seminaarista pyöri luokkatyöskentelyn ympärillä. Sveitsin ja Saksan edustajat pitivät molemmat lyhyet esitelmät omien maidensa asevoimista. Myöhemmin pureuduttiin NATO:on: sen rakenteeseen, toimintamalleihin ja uudistumispyrkimyksiin. 2010-luvun uusiin haasteisiin kansainvälisellä kentällä voidaan lukea muun muassa energiansaannin turvaaminen eri tilanteissa ja puolustautuminen kyberhyökkäyksiä vastaan. Seminaari huipentui eräänlaiseen roolileikkiin, jossa pyrittiin selventämään osanottajille NATO:n sotilaskomitean toimintaa ja sille keskeistä konsensusperiaatetta.

Ainakin allekirjoittaneelle Liepajan seminaari oli todella opettavainen kokemus. Tietoa NATO:sta ja Latviasta kertyi muutamassa päivässä enemmän kuin sitä pystyi kunnolla sisäistämäänkään. Mutta kuten olettaa saattaa, reissun parasta antia olivat silti ihmiset. Paikalla oli saksalaisten lain opiskelijoiden ohella esimerkiksi yhdysvaltalainen erikoisjoukkojen majuri, joka tällä hetkellä työskenteli Latviassa sotilasasiamiehenä. Myös paikalliset kantapeikot olivat kaikki varsinaisia persoonia. Ei ole ehkä yllättävää, että talvisota nousi puheissa esiin useampaankin otteeseen…

Kesän CIOR-konferenssi ja YROW järjestetään elokuun alussa Varsovassa, Puolassa. Tiedossa on selvästi Latvian seminaaria suurempi tapahtuma. Haku puolestaan on jo käynnissä ja ohjeet löytyvät Reserviupseeriliiton sivuilta. Suosittelen lämpimästi kaikkia vähänkin asiasta kiinnostuneita lähtemään mukaan katsomaan, mitä kansainvälinen sotilasyhteistyö voi parhaimmillaan olla.

- Aleksi Isomursu

Excursio Keski-Suomen ilmailumuseoon la 2.4.

24. maaliskuu 2011 käyttäjältä Janne

Suomen ilmavoimat täytti 90 vuotta 6.3.2008 ja tämän kunniaksi Keski-Suomen ilmailumuseo sai tuolloin Yhdysvaltain ilmailumuseolta National Naval Aviation Museumilta lainaan maailman ainoan Brewster-hävittäjän kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Kone on yksi Suomelle talvisodan aikana hankituista hävittäjistä. Jatkosodan aikana Brewsterit muodostivat Suomen ilmavoimien hävittäjäkaluston rungon, niillä saavutettiin lähes viisisataa ilmavoittoa. Sodan alussa koneiden ilmavoittosuhde oli 32:1 (32 alasammuttua neuvostokonetta yhtä menetettyä omaa konetta kohti). Hävittäjälentäjä Lauri Pekuri teki nyt Tikkakoskella olevalla koneella pakkolaskun nykyisen Venäjän puolelle vuonna 1942. Dramaattinen tarina koneen etsinnästä, löytämisestä ja monivaiheisesta matkasta Tikkakoskelle esitettiin äskettäin televisiossa.

Jaru järjestää ensi viikon lauantaina 2.4. excursion Tikkakoskelle Keski-Suomen ilmailumuseoon. Tule tutustumaan Brewsterin vaikuttavaan tarinaan kokonaisuudessaan! Museosta löytyy luonnollisesti valtavasti muutakin ihmeteltävää. Lähtö Jyväskylästä klo 12 yhteiskyydein. Yhdistys tukee osallistujia museon opiskelijalipun hinnalla, joten opiskelijakortin haltijoille ilmainen reissu luvassa!

Ilmoittaudu puheenjohtajalle ja kerro onko käytettävissäsi auto.

Tarina koneen historiasta ja löytymisestä on nähtävissä YLE Areenassa
15.4. asti:
http://areena.yle.fi/video/1300301342293

Museo netissä:
http://www.k-silmailumuseo.fi/

PS. Tämä tapahtuma syntyi jäsenistön aloitteesta. Olkaa yhteydessä, jos haluatte yhdistyksen järjestävän jotakin itseänne kiinnostavaa!