Archive for maaliskuu, 2011

Perinteinen Jaru vs. Stimulus lentopallo-ottelu ja sauna

torstai, maaliskuu 31st, 2011

On taas se aika vuodesta, milloin mitellään lentopallomestaruudesta Jarun ja Stimuluksen välillä. Takana on pitkä talvi kovaa treeniä ja molemmat järjestöt ovat kovassa iskussa. Vuosi sitten voitto meni Stimulukselle, mutta kuinka käy tänä vuonna? Lentopallo-ottelu pelataan yhteisellä liikuntavuorolla sunnuntaina 10.4. klo 15-16 salissa U1. Tule paikalle pelaamaan tai kannustamaan suosikkisi voittoon!

Pelin jälkipuinti käydään Kortepohjan A-talon tilaussaunassa (hissillä niin ylös kuin pääsee ja sitten vielä portaita pitkin kerrosta ylemmäs). Sauna on varattu järjestöille klo 17-21.30, eli siirtymään urheiluhallilta saunalle on riittävästi aikaa. Ehdit vaikka käymään kotosalla, jos siltä tuntuu. Saunavuorot katsotaan tilanteen mukaan. Kaikki halukkaat pääsevät joka tapauksessa nauttimaan hyvistä löylyistä ja ennen kaikkea hyvästä seurasta. Saunalla on tarjolla myös pikkupurtavaa moneen makuun, mutta saunajuomat kukin tuo oman makunsa mukaan.
Ja saunalle saa tulla, vaikka ei olisi ollutkaan pelaamassa!

Jos joku jarulainen ei tiedä, mikä on Stimulus ry, niin kyseessä on psykologian ainejärjestö. Heitä ei tarvitse pelätä (paitsi vastustajana lentopallossa).

Summa summarum: 10.4.2011 pelaamme lentopalloa klo 15-16, jälkipelit käydään 17-21.30.
Nähdään peleissä tai viimeistään saunalla!

CIOR Young Reserve Officer Seminar 2011, Liepaja, Latvia, 8.-11.3.2011

lauantai, maaliskuu 26th, 2011

CIOR, Interallied Confederation of Reserve Officers, on NATO:n ja sen rauhankumppaneiden reserviupseerijärjestö, joka edustaa yhteensä yli 1,3 miljoonaa reserviläistä kymmenistä eri maista. Järjestön ideana on toimia ajatushautomona eri asevoimien edustajille ja tukea näin yhteistyötä sekä parantaa ammattitaitoa puolin ja toisin. Käytännön toimintaan kuuluvat esimerkiksi erilaiset kielikurssit, sekä tietysti useamman kerran vuodessa järjestettävät kokoukset ja konferenssit.

Maaliskuun alkupuolella pidettiin Latvian Liepajassa CIOR:in YRO-komitean alainen nuorten reserviupseerien seminaari. Tällä kertaa aiheena oli NATO:n uusi strateginen konsepti ja sen käytännön puoli. Meiltä Suomesta lähti paikalle edustamaan kolmihenkinen delegaatio. Seminaari oli pienehkö (läsnä oli parisenkymmentä upseeria eri puolilta Eurooppaa), mutta sen tarjoama sisältö oli yhtä kaikki mielenkiintoista.

Kokouspaikaksi oli valittu Liepajan laivastotukikohta ja sukeltajien koulutuskeskus, jossa puitteet olivat erinomaiset niin majoituksen kuin ruokahuollonkin osalta. Ohjelmaan kuului erilaisten edustustapahtumien ohella kaupungin ja sen sotilashistorian esittelyä, sekä tutustumista paikalliseen kalustoon. VIDAR-luokan miinalaiva suostui jopa viemään upseeriseurueen lyhyelle kierrokselle merellä.

Virallisempi puoli seminaarista pyöri luokkatyöskentelyn ympärillä. Sveitsin ja Saksan edustajat pitivät molemmat lyhyet esitelmät omien maidensa asevoimista. Myöhemmin pureuduttiin NATO:on: sen rakenteeseen, toimintamalleihin ja uudistumispyrkimyksiin. 2010-luvun uusiin haasteisiin kansainvälisellä kentällä voidaan lukea muun muassa energiansaannin turvaaminen eri tilanteissa ja puolustautuminen kyberhyökkäyksiä vastaan. Seminaari huipentui eräänlaiseen roolileikkiin, jossa pyrittiin selventämään osanottajille NATO:n sotilaskomitean toimintaa ja sille keskeistä konsensusperiaatetta.

Ainakin allekirjoittaneelle Liepajan seminaari oli todella opettavainen kokemus. Tietoa NATO:sta ja Latviasta kertyi muutamassa päivässä enemmän kuin sitä pystyi kunnolla sisäistämäänkään. Mutta kuten olettaa saattaa, reissun parasta antia olivat silti ihmiset. Paikalla oli saksalaisten lain opiskelijoiden ohella esimerkiksi yhdysvaltalainen erikoisjoukkojen majuri, joka tällä hetkellä työskenteli Latviassa sotilasasiamiehenä. Myös paikalliset kantapeikot olivat kaikki varsinaisia persoonia. Ei ole ehkä yllättävää, että talvisota nousi puheissa esiin useampaankin otteeseen…

Kesän CIOR-konferenssi ja YROW järjestetään elokuun alussa Varsovassa, Puolassa. Tiedossa on selvästi Latvian seminaaria suurempi tapahtuma. Haku puolestaan on jo käynnissä ja ohjeet löytyvät Reserviupseeriliiton sivuilta. Suosittelen lämpimästi kaikkia vähänkin asiasta kiinnostuneita lähtemään mukaan katsomaan, mitä kansainvälinen sotilasyhteistyö voi parhaimmillaan olla.

– Aleksi Isomursu

Excursio Keski-Suomen ilmailumuseoon la 2.4.

torstai, maaliskuu 24th, 2011

Suomen ilmavoimat täytti 90 vuotta 6.3.2008 ja tämän kunniaksi Keski-Suomen ilmailumuseo sai tuolloin Yhdysvaltain ilmailumuseolta National Naval Aviation Museumilta lainaan maailman ainoan Brewster-hävittäjän kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Kone on yksi Suomelle talvisodan aikana hankituista hävittäjistä. Jatkosodan aikana Brewsterit muodostivat Suomen ilmavoimien hävittäjäkaluston rungon, niillä saavutettiin lähes viisisataa ilmavoittoa. Sodan alussa koneiden ilmavoittosuhde oli 32:1 (32 alasammuttua neuvostokonetta yhtä menetettyä omaa konetta kohti). Hävittäjälentäjä Lauri Pekuri teki nyt Tikkakoskella olevalla koneella pakkolaskun nykyisen Venäjän puolelle vuonna 1942. Dramaattinen tarina koneen etsinnästä, löytämisestä ja monivaiheisesta matkasta Tikkakoskelle esitettiin äskettäin televisiossa.

Jaru järjestää ensi viikon lauantaina 2.4. excursion Tikkakoskelle Keski-Suomen ilmailumuseoon. Tule tutustumaan Brewsterin vaikuttavaan tarinaan kokonaisuudessaan! Museosta löytyy luonnollisesti valtavasti muutakin ihmeteltävää. Lähtö Jyväskylästä klo 12 yhteiskyydein. Yhdistys tukee osallistujia museon opiskelijalipun hinnalla, joten opiskelijakortin haltijoille ilmainen reissu luvassa!

Ilmoittaudu puheenjohtajalle ja kerro onko käytettävissäsi auto.

Tarina koneen historiasta ja löytymisestä on nähtävissä YLE Areenassa
15.4. asti:
http://areena.yle.fi/video/1300301342293

Museo netissä:
http://www.k-silmailumuseo.fi/

PS. Tämä tapahtuma syntyi jäsenistön aloitteesta. Olkaa yhteydessä, jos haluatte yhdistyksen järjestävän jotakin itseänne kiinnostavaa!

ORUP:n partiotaitokilpailu 26.3.

sunnuntai, maaliskuu 20th, 2011

Perinteinen Opiskelijain reserviupseeripiirin partiotaitokilpailu järjestetään Kuopiossa la 26.3. Kyseessä on pienissä partioissa suoritettava minijotos, jossa suunnistetaan tehtävärastilta toiselle. Rastitehtävinä saattaa olla esimerkiksi ensiapua, kaluston tunnistamista, ammuntaa ja muuta teemaan liittyvää. Kilpailun jälkeen pidetään piirin kevätkokous, jossa pääsee tutustumaan muiden opiskelijapaikkakuntien yhdistysten porukkaan ja toimintaan sekä syömään ja saunomaan virvokkeiden kera. Lopuksi voimme tutustua paikalliseen yöelämään.

Osallistujille ei koidu kuluja tapahtumasta. Yhdistys kustantaa matkakulut ja järjestää ruoat, juomat ja majoituksen.

Ilmoittautumiset puheenjohtajalle.

Jarun kevätkokous 11.3.2011

sunnuntai, maaliskuu 13th, 2011

Jaru ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin perjantaina 11.3.2011 Kortepohjassa. A-talon saunalla oli taas perinteiseen tapaan tarjolla kokouksen lisäksi ruokaa ja juomaa, vieraileva luennoitsija ja tietenkin saunomista. Tilintarkastajan lausunto vuoden 2010 tilinpäätöksestä antoi parin pienen huomautuksen lisäksi myös kiitosta yhdistyksen kirjanpidon tasosta. Yhdistys on siis hallinnon ja kirjanpidon osalta ainakin hyvissä käsissä.

Aku Lindström piti kokouksen jälkeen esitelmän pohjoismaisista nopean toiminnan joukoista, Nordic Battle Groupista. Kokouksen osanottajat pääsivät myöskin ihastelemaan ja ihmettelemään taisteluosaston sotilaan varustusta ja sen määrää. Pelkkä luotiliivi painoi jo 11 kilogrammaa. Muunmuassa ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa yhteistyössä toimiva NBG on viiden päivän lähtövalmiudessa mihin päin tahansa noin 6000 kilometrin säteellä Brysselistä. Lisätietoa taisteluosastosta Puolustusvoimien sivuilta.

Kokouksen jälkeen Aku Lindström (vas.) kertoi EU:n nopean toiminnan joukoista

Kokouksen jälkeen Aku Lindström (vas.) kertoi EU:n nopean toiminnan joukoista. Tässä tutustutaan taistelijan varustukseen.